Matkan valmistelu

Tuskin olin toipunut toukokuisesta New Yorkin matkasta, kun veljeni Matti ehdotti syksyllä tehtävää USA:n rannikolta rannikolle matkaa. Lähtöpaikka olisi New York ja päätepiste San Francisco. Matka kestäisi 5 viikkoa.  Lähtöajankohta olisi 1.9 ja paluu 6.10.2015.

Tällaiseksi kuvittelemme matkareittimme.

Aikataulun selvittyä varasimme lennot Helsinki-New York ja San Francisco-New York-Helsinki  helpoimman kautta suoraan Finnairin sivuilta. Lentojen kustannus henkilöltä on 1259 €.

Samalla varasimme Hotels.com sivustolta hotellin menomatkalla New Yorkista kolmeksi yöksi (yht. 750 €) ja San Franciscosta neljäksi yöksi (yht. 1 162 $).  Matkalla varaamme yöpymispaikat tilanteen mukaan.Viimeiseksi päiväksi ennen paluuta (5.10) varasimme netistä liput Alcatraz vankilasaarelle.

Alcatrazin kuva: Christian Mehlführer

Auton varasimme myös netin kautta. Se odottaa meitä Manhattanin Hertzillä perjantaiaamuna 4.9. klo 10.00.  Auto on Ford Explorer. Ajopäiviä on 28. Sen pidempää auton vuokrausta ei voinut netissä tehdä. Vuokran hinta ilman kilometrirajoitusta on 2500 $ tuolta ajalta. Kun auto jätetään San Franciscoon, on siitä maksettava palauttaessa vielä 850 $.

Matka on sopiva elämysnähtävyyksien ja sukututkimuksen yhdistelmä. Sukututkimuskohteet ovat Codyssä ja Denverissä. Matkan varrella on runsaasti klassisia nähtävyyksiä. New Yorkista lähdettyämme käymme Niagaran putouksilla.  Toiveena on nähdä ne Kanadan puolelta.

Niagaran Horse Shoe putous  Kanadan puolelta nähtynä. Keskellä Googlen sateliittikuva Niagara Fallsin alueesta. 

Viisisataa kilometriä ennen Codya on Rushmore Mountain, johon on ikuistettu eräiden USA:n presidenttien kasvot. Matkan jatkuessa tulee vastaan toinenkin kiveen hakattu muistomerkki: intiaanipäällikkö Grazy Horse. Ennen Codya on vielä Devils Tower, erikoisen näköinen vuori, jota Spielberg käytti elokuvansa Kolmasyhteys kulissina.

Vasemmalla on Rushmore vuoren presidentit. Keskimmäisessä kuvassa on Grazy Horsen patsaan pienoismalli ja taustalla kallio, johon patsasta hakataan. Oikealla kohoaa Devils Tower. 

Codyn lähellä on USA:n ensimmäinen (perust. 1872) kansallispuisto Yellowstone National Park.

Näkymiä Yellowstonesta. Buffalon ja vasikkansa kanssa olisi mukava asettua selfiekuvaan.

 Historialliset sotatantereet löytyvät Codystä pohjoiseen kolmen tunnin ajomatkan päässä Montanassa. Intiaanit löivät Little Bighornin taistelussa 1876 kenraali Custerin joukot viimeiseen mieheen.

Little Big Hornin taistelu käytiin 25. kesäkuuta 1876. 

Codyn ja Denverin sukututkimuskohteiden jälkeen alkaa nähtävyyksien ilotulitus. Ennen Las Vegasia on Monument Valley, jossa John Ford teki John Waynen kanssa kuuluisia länkkäreitä. Matkan varrella on myös Grand Canyon ja mahtava Hooverin pato. Las Vegasissa riittää ihmettelemistä pariksi päiväksi ja varsinkin yöksi.

Monument Valley

Grand Canyon, kuva: Danny M Santiago 

Las Vegas

Las Vegasista San Franciscoon matkattaessa kohdalle tulee kuivakas Death Valley ja vehreä Yosemiten kansallispuisto.

Death Valley

Yosemite

 Viimeisenä autoilupäivänä pyörähdämme Golden Gate llä ja Muirin metsässä.

Golden Gate

 Jalkamiehinä ajelemme sitten ratikalla San Franciscon kukkuloiden yli ja käymme Alcatrazin vankilasaarella.

Siinä se sitten on. Veljeni mittasi kartalta kokonaismatkan: 7000 km:ä ja tonni rönsyjä päälle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vai onko?

Amerikkaan nyt ja silloin...

Näin matkustamme Amerikkaan tänään, nopeasti ja mukavasti

Finnairin AY 0005 kuvattu Pohjois-Espoossa 13.8.2015 klo 14.26

Finnairin vuoro  AY 0005 nousee joka päivä klo 14.10  Helsinki Vantaalta ja suuntaa kulkunsa kohti New Yorkia. Kahdeksan tuntia 45 minuuttia ja 6626 km myöhemmin koskettavat lentokoneen pyörät JFK:n kiitoradan asfalttia.

Matka sujuu mukavasti. Sopivin välein tarjotaan ruokaa ja kahvia leivoksineen. Muuna aikana voi katsella matkan etenemistä edessä olevasta monitorista. Monitorista saa myös parilla näppäyksellä maisemakameran tai nokkakameran näkyviin. No sieltä ei näy muuta kuin pilviä. Jos ei halua pelata tarjolla olevia pelejä, voi katsella elokuvia. Aikuisille ja lapsille löytyvät omansa. Tekstityskieleksi voi valita suomen sijaan kiinan.

Matkan ainoa tuskallinen vaihe odottaa lentokentällä: maahantulotarkastus. Jonotus voi kestää tolkuttomasti. Onhan samaan aikaan jonossa useamman lentokoneen porukat. Sormenjälkien oton ja silmän kuvauksen jälkeen saattaa tulla vielä kysymys matkan syystä. Oikea vastaus on: pleasure.

Taksi vie joutuisasti Manhattanille. Hotellin sänky houkuttelee maagisesti. Sisäinen kello on vielä kotimaan ajassa ja se näyttää keskiyötä. Times Squarella velloo iltaisin sankka turistimassa. Siellä on mukava tappaa aikaa ensimmäisenä iltana.

Satakymmenen vuotta sitten (1905) Alma matkusti Amerikkaan laivalla ajan kanssa,  mukavasti silloinkin

Isäni täti Alma Wigell lähti 22 vuotiaana kohti suurta tuntematonta Hangosta lokakuun 18 pnä 1905. Merimatka alkoi Polaris-aluksella ja kohteena oli Englannin Hull.  Sieltä matka jatkui junalla Liverpooliin, jossa odotti valtamerihöyry Saxonia viedäkseen hänet 24.10.1905 merimatkalle yli Atlantin valtameren Bostoniin. Perille alus saapui 2.11.1905. Matka Hangosta Bostoniin kesti 16 päivää ja maksoi 198 mk.

Kuva: Siirtolaisinstituutti

Kuvat Siirtolaisuusinstituutti, Polariksen kuva M.Blomberin kokoelma.  Ylimmässä kuvassa höyryää Polaris. Se liikennöi Hangosta ja myöhemmin Turusta Köpenhaminan kautta Hulliin. Alemmassa kuvassa on Gunardrlinen Saxonia, joka liikennöi Liverpoolista Bostoniin. Titanic oli kilpailevan varustamon White Star Linen ylpeys.  Polaris-laivalla 3.4.1912 Hangosta lähti 52 suomalaista, joiden jatkoyhteyslaiva SHO:n matkustajaluettelon mukaan oli Titanic.

Sisarukset Elvi ja Alma.
Istumassa vanhemmat
Riika ja Nikolai Wigell.
Kuva vuodelta 1905.

Saxonian esittely: https://youtu.be/2_zPqkCLM7Y

Alma kirjoitti sisarelleen, isoäidilleni Elville  matkastaan kaksi päivää perille Worchesteriin saapumisensa jälkeen (Fitchburg Mark 5p. 1905) . -Olen perillä. Matka kului hyvin. Oli kauniita ilmoja isolla merellä. Puolitoista vuorokautta sentään oli kova myrsky ja minä olin yhden päivän sairas. Isolla merellä on hauska matkustaa ja hyvää ruokaa ja naiset erittäin ja miehet erittäin meitä oli neljä tyttöä samassa hytissä.

Loppuvaiheessa merimatka alkoi kyllästyttä Almaa. Pahin vastoinkäyminen oli kuitenkin laivan kaffi. -Sitä kyllä sai, mutta ei sitä voinut juoda ollenka. Minun teki niin kovin kaffia mieleni, että ajattelin että kun pääsen Bostoniin, niin kyllä minä juon ja minä join kaksi suurta mukillista.

Matkustustapojen vertailua

Molemmat matkustustavat, nykyinen ja entinen, saivat matkustajaltaan arvosanan mukava. Verrattaessa matkakustannuksia, niin lento yhteensuuntaan turistiluokassa HEL-JFK maksaa 1.9.2015 € 1980. Viikonlopun yli menenevä edestakainen lippu maksaa samaan aikaan € 889. Laivalippu Hanko-Fitchburg vuonna 1905 maksoi 198 mk. Nykyrahaksi muutettuna se on 870 €. Työmies joutui vuonna 1905 tekemään töitä laivalipun eteen yli 600 tuntia. Kalliin suoran lentolipun eteen riittää nykyiseltä työmieheltä 120 tunnin työpanos. Halvan edestakaisen lentolipun saa tekemällä töitä 53 tuntia. Molemmat matkatavat ovat mukavia. Lentomatkustus on nopeampaa ja suhteellisesti halvempaa.

Louisen elämä

Louise syntyi Alaskan Juneaussa 3.2.1919. Hänen vanhempansa olivat Alma Wigell Virroilta ja Eli Tanner oletettavasti kotoisin USA:sta. Alma ja Eli omistivat vuosina 1925-1946 hotellin Juneaussa, Alaskan pääkaupungissa. Hotellin nimi oli An Inn at the Waterfront.

Louise vihittiin 18-vuotissyntymäpäivänään 3.2.1937 Robert E Caseyn kanssa. Heille syntyi viitisen kuukautta myöhemmin 8.7.1937 poika Paul. Avioliitto purkautui nopeasti. Louise vihittiin toiseen avioliittoonsa Martin Feistin kanssa 14.12.1939. Heidän liitostaan tuli elinikäinen. Martin adoptoi Louisen pojan Paul’in, joka kuoli tapaturmaisesti 18.6.1942.

Paul ja Martin Feist

Perheen elanto tuli Martinin omistamasta (1942-1948) Yakobi Transportation Co:sta. Yhtiöllä oli valtion kanssa sopimus rahdin, postin ja ihmisten kuljettamisesta Juneaun lähialueella ( 141 mailin säteellä).

Louise ja Martin muuttivat Codyyn 1949. Martin perusti L.R. “Bun” Sporer’in kanssa lasitusliikkeen Big Horn Glass and Paint. Vuonna 1960 L.R. Sporer osti Martinin osuuden yhteisestä yrityksestä. Big Horn Glass on edelleen olemassa. Nykyinen omistaja on Keith Nelson. Liikkeen kotisivuilla mainitaan sen olevan peräisin vuodelta 1947.  Http://www.bighornglass.net/

Louise kotinsa edustalla Codyssä vuonna 1955. Auto on 50- hevosvoimaisella 0,909 litraisella neloskoneella varustettu Hudson Metropolitan Hardtop.

The Cedar Mountain Lodge in Cody

Louise työskenteli the Bureau of Reclamation -vesiasioiden virastossa ja Martin the Glass & Paintissa. Samalla he haaveilivat omasta karjatilasta. Työpaikkojensa ohella heillä oli jo vuonna 1950 kolme hevosta, lehmä vaskikoineen ja kaksi orpolammasta. Seuraavana vuonna karja oli lisääntynyt: kaksi lehmää, seitsemän vasikkaa, neljätosista lammasta ja kolme hevosta sekä varsa. Louise ja Martin olivat ostamassa oikeaa karjatilaa Oregonista vuonna 1956.  Etuosto-oikeuden haltijat ostivat kuitenkin tilan kiusallisesti viimeisenä mahdollisena päivänä heidän nenänsä edestä. Samaan aikaan kolme codylaista liikemiestä (Glenn Nielsen, M.R. McArthur ja T.C. Nolesworth) etsivät pariskuntaa hoitamaan ja johtamaan AAA-luokiteltua motelliaan The Cedar Mountain Lodgea. Louisea ja Martinia pyydettiin tehtävään.

The Graham's Motor Hotel in Newcastle

Joulukirjeessään vuodelta 1960 Louise kertoo heidän muuttaneen Black Hills’in alueelle New Castleen Etelä-Dakotaan hoitamaan Graham’s Motor Hotellia. Reilu vuosi myöhemmin he muuttivat Lead –nimiseen kaupunkiin Etelä- Dakotassa. Sieltä he ostivat lääkekaupan (drugstore) nimeltään Stop and Shop. He myivät yrityksensä 1964 ja muuttivat St.Ongeen, missä he kasvattivat hevosia sekä liha- ja lypsykarjaa.

Martin kuoli St.Ongessa 17.12.1966.

Yhteys Louiseen katkesi 1960-luvulla. Kaisa, tätini, antoi Pelastusarmeijalle tehtäväksi Louisen, serkkunsa, etsimisen. Etsintä tuotti tulosta. Syksyllä 1966 Pelastusarmeija ilmoitti, että hän löytyi St.Ongesta ja on halukas uudistamaan yhteyden. Martinin kuolema ja suuret elämänmuutokset kuitenkin sammuttivat yhteydenpidon uudestaan.

Minä aloin puolestani etsiä häntä vuonna 1992. Keskityin etsimään Feisteja, Martinin sukulaisia. Tavoitinkin Martinin veljen Tony H Feistin Deadwoodista, jolta sain tiedon vuonna 1994, että Louise oli kuollut Denverissä 10.12.1990. Kirjeessään hän kertoi myös, että Martinin kuoltua Louise palasi opintielle (college) ja suoritti sosiaalialan oppiarvon, jota työtä hän teki kuolemaansa asti. Tony H Feist ohjasi kirjeeni edelleen Donna Y Ortegalle, jonka lähipiirissä Louise oli viimeiset vuosikymmenet elänyt. Donnalta sain paljon tietoja Louisen elämästä.

Vasemmalla on Louise vakmistujaispäivänään. Keskimmäinen kuva on vuodelta 1987. Oikealla oleva kuva on vuodelta 1988.

Louisen ja Martinin haudat ovat Codyn Riverside –hautausmaalla Block SEC 8, Lot 24-D, paikat 11 ja 12.

Louisen ja Martinin viimeinen lepopaikka

Seikkailu jatkuu

Vuonna 1990 kiinnostuin vanhojen kuvien kautta  sukuni historiasta. Erityisen kiinnostava oli isäni Pekan Alma-täti. Seurasin hänen matkaansa Virroilta Alaskan Juneahun, jonne hän päätyi hotellin pitäjäksi. Hän omisti vuosina 1925 - 1946 miehensä Elin kanssa An Inn at the Waterfront -nimisen hotellin risteilylaiturin äärellä. Tutkimukseni huipentui, kun vietin hotellissa viisikymppiseni marraskuussa vuonna 2000.

An Inn at the Waterfront. Vasemmassa kuvassa hotelli on alkuperäisessä asussaan.
Oikealla on vuonna 2000 vierailuni yhteydessä otettu kuva. Kuvassa on myös silloinen
 hotellin omistaja Ann House. Nykyään hotellin tiloissa on timanttikauppa.

Olen seurannut myös isäni Pekan sodanaikaisia jalanjälkiä Itä-Karjalassa. Isäni oli kaksi vuotta (1942 - 1944) komennettuna Äänisniemessä metsätyönjohtotehtävissä. Tuona aikana hän ystävystyi suurlahtelaisen (Velikaja Guba) Klaudian kanssa, jolla oli ennestään silloin viisi vuotias "Toini"-tytär.  Klaudia ja Toini olivat puoli vuotta Suomessa sodan loppuvaiheessa. Koti-ikävä kuitenkin voitti ja he palasivat tammikuussa vuonna 1945 takaisin Neuvostoliittoon.

 Elokuussa vuonna 2013 lähdin tutkimusmatkalle Äänisniemelle. Onnekkaiden sattumien myötä sain tietää, että Klaudia oli kuollut (2005), mutta Toini elää ja asuu Petroskoissa. Vuotta myöhemmin tapasin "Toinin" Antonina Kongaksen perheensä kanssa heidän Petroskoin kodissaan.

Kesäkuun 14 päivä 2014 klo 14 istuuduimme (veljenpoikani Mikko, ystävä/tulkki Orest ja minä) Vitali  ja Antonina Kongaksen kaupunkiasunnon pitkään  pöytään herkkujen äärelle. Illalla olimme vieraana vielä heidän datshallaan.

Olen onnekas. Aina, kun olen etsinyt, olen löytänyt. Aina, kun olen kolkuttanut, on minulle avattu.

Lähden veljeni Matin kanssa New York - San Francisco retkelle 1.9.2015- 6.10.2015.  Eräänä kohteena on Buffalo Billin kaupunki Cody. Alman ja Elin tytär, isäni serkku, Louise ja miehensä Martin asuivat siellä vuosina 1949-1960. Jotain löytynee sieltäkin. Uskon, luulen, toivon.

Louise Maurer'in maalama taulu Buffalohärkien metsästyksestä. The Great Royal Buffalo Hunt 1895. (Wikipedia)

Painting by Rosa Bonheur
 - Portrait at horse of Col. William F. Cody, 1889
(Wikipedia)

William Frederick Cody
26.2.1846 - 10.1.1917
(Wikipedia)

Seikkailu jatkuu...