San Francisco ja matkan loppuliito

Retken viimeiset päivät kuluivat San Franciscossa 2.-6.10.2015

Jätimme perjantaina 2.10. tukikohtamme Santa Rosassa ja otimme härkää sarvista suunnaten San Franciscoon. Kävimme matkalla katsomassa Muirin metsää. Emme kuitenkaan jääneet sinne. Metsään mentiin jalan. Parkki alueet olivat autoja ja busseja täynnä. Olimme nähneet rauhalliset punapuumetsät pohjoisessa isoine puineen. Jatkoimme matkaa Golden Gateille.

Golden Gate

Golden Gaten  takana horisontissa näkyy Oaklandiin vievä Bay Bridge ja lähempänä Alcatrazin vankilasaari.

Golden Gate ja San Francisco

Juuri ennen siltaa kurvasi näköalatie oikealle. Sieltä oli hyvät näkymät San Franciscoon, silloille Golden Gate ja taemmalle Oaklandiin vievälle Bay Bridgelle. Välissä on Alcatrazin vankilasaari.

Auton luovutus oli klo 18. Ajelimme sitä ennen kaupungilla hyppyrimäkiä ylös ja alas. Vauhti oli maltillinen eikä muistuttanut elokuvien ajokohtauksia. Hyppyrit syntyivät risteävistä kaduista. Risteyksissä oli joko liikennevalot tai pakollinen pysäytysmerkki hillitsemässä vauhdin keräämistä.

Keskusta-alueella emme onnistuneet löytämään ruoka- sen enempää kuin pysäköintipaikkaakaan. Lähdimme Bay Bridgen kautta Oaklandiin. Liikenne kulki sinne sillan alakantta. Paluulikkenne keskustaan päin kulki yläkannella.

Bay Bridgen alakantta Oaklandiin ja tietullin kautta yläkantta pitkin takaisin San Franciscoon.

Meidän ei tarvinnut ajaa kauaakaan, kun kadun varressa loisti Denny’s Dinnerin valomainos. Parkkipaikka oli iso ja aivan vieressä. Matkamuistoksi pyysin saada laskun kuittaamiseen käyttämäni kynän. Kirjoittaessa sen päässä palaa punainen valo.

Asuimme Astoria Hotellissa, josta matkaopas vuodelta 1993 sanoo: nimeltään loistokas hotelli Chinatownin portinpielessä on päässyt nuhjautumaan…. Huone oli remontoitu ja kohtuullisen siisti. Sähköpistokkeita piti etsiä sänkyä siirtämällä. Hissi oli rikki, joten otimme alimman kerroksen nurkkahuoneen. Henkilökunta oli miellyttävää. Wifi oli surkea. Pitivät sitä hi-speedjuttuna, vaan rauhallinen oli. Mittari ei värähtänyt. Nimi oli muutettu omistajan muutoksen yhteydessä kesäkuussa Astoriasta SF Plaza Hotelliksi. Hotellin sijainti on loistava. 

Astoria, nykyään SF Plaza Hotel, China Townin portin vieressä. Huoneemme oli alin nurkkahuone Asstoria -kyltin kohdalla.

Päivät kuluivat kuvia värkätessä ja blogia kirjoittaessa. Minä kävelin vaatimattomia  pikku rusetteja keskustassa. Matti pinkaisi ”mäen” yli Whisherman’s Wharfiin pariin otteeseen.

China Town

Iltaisin tavoittelin hämäräkuvia Chinatownista. Olimme varanneet jos kotoa käsin liput Alcatraziin. Matti suuntasi aamuvarhaisella Pier33:n suuntaan, josta kuljetukset saarelle tapahtuivat.

Alcatraz

 Liput olivat tulostettuna samalle A4:selle. Minulle kävelyineen matka oli mielestäni hankala, joten Matti lähti yksin lippujen kanssa matkaan.  Palattuaan tyytyväisenä vankilaretkeltään, työnsi käteeni neljä kymppiä. Hämmästelin, että mitäs tämä. Hän oli myynyt lippuni. Kauppiaalta myynti onnistuu, vaikka sitten olisi kaukana kotoa Amerikassa.

San Francisco on ison mäen ympärillä. Meni sinne tai tänne aina pitää nousta. Viimeistään palatessa. Tuntui myös siltä, mäki olisi kasvanut 20 vuodessa. En kiinnittänyt huomiota niihin silloin mitenkään. Nyt tuntuivat olevan kaiken kulun esteenä.

Sekalaisia havaintoja San Franciscossa

Levyjarrut ja kaikki. Mikäs tämä on?

Motoristit.

Ladyt vauhdissa.  Reunapaikka askelmalta, maksoi mitä maksoi. Vaunua kuljetettiin vaunun keskeltä käsin.

Kaidetaiteilija Union Squarella.

Union Square oli rakentamisen kourissa. Hän teki maansiirtokuormureille tilaa liikennevirrassa. Kyllä pysähtyi.

Konstit ovat monet. Onkohan näillä helppo ajaa?

Viimeisenä aamuna meillä oli reipas ylösnousu klo 3 lentokenttäkuljetus tuli klo 4 ja kone lähti 7.15. Kaikkeen oli varattu hyvin aikaa. Matkatavaroissa oli ennakkopunnitus. Minulla oli ylipainoa. Amerikan mitoilla 50 on sallittu. Minulla oli 57. Suomeksi oli 3 kg ylipainoa (tuliaiset). Rahalla mitattuna se oli 160$. Vielä oli tulossa loppukommellus ennen kotimatkan alkua. Meillä oli hyvin aikaa. Vähän ennen koneeseen menoa vilkaisin lippujani. Niissä oli Matin nimi. Ajattelin, että liput olisi jotenkin vaihtuneet. Mutta ei. Matilla oli samanlaiset liput paikkoja mukaan. Minulla oli väärät liput. Ponkaisin portille asiaa selvittämään. Ensimmäisen luokan ja businneksen väki virtasi sisään ja yksi ihminen selvitti tai yritti selvittää asiaani. Ei onnistunut. Paikalle tuli esimies Tomi. Kohta minulla oli liput kourassa Helsinkiin asti. Nousin koneeseen toiseksi viimeisenä. Veljeni Matti tuli viimeisenä. Hän seurasi solidaarisesti miten mahtaa lippujeni kanssa käydä. Liput olivat Helsinkiin asti ja matkalaukut olisivat Helsingissä vastassa. Lento meni samaan terminaaliin NYCissä, mistä Finnair illan suussa lähtisi. 

Kotimatka on kommellusten lälkeen onnellisesti alkanut. Liput Helsinkiin olivat taskussa ja matkalaukku teki omaa matkaansa  perille asti. NYCissä  saapuminen ja lähtö samasta terminaalista. Rento meininki.

Parin elokuvan ja aamukahvin jälkeen alkoi aurinko kajastaa itäisellä aamutaivaalla. Lentoa oli jäljellä tunti.

Matka oli päättymässä.

Matka on ollut erityisen onnistunut. Kaikki mitä etsittiin, löytyi. Myönteiset yllätykset piristivät menoa pitkillä matkataipaleilla.

On ollut erikoinen kokemus kirjoittaa matkasta lukijakunnalle. Blogi oli tarkoitettu itselle muistiinpanoalustaksi, mutta että sitä myös muut lukivat, oli ylevä juttu. Kiitos kuuluu kaikille blogini lukijoille.

Haluan myös kiittää veljeäni Mattia. Ilman hänen osallistumistaan, ei näin hieno retki olisi ollut mahdollinen. Hän hoiti kaiken, mikä liittyi autoon: varaukset, noudot, luovutukset tankaukset, öljynlisäykset ja ennen kaikkea ajamisen. Kärsivällisesti ja taidolla hän ajoi itärannalta länsirannalle joka metrin yhteensä 11050 kilometriä.  Aikaisemman kokemuksensa vuoksi hän tunsi amerikkalaisen ajokulttuurin. Kyyti oli joustavaa ja turvallista.  Minä istuin kyydissä, nautin matkasta ja kyttäsin kuva-aiheita. Kuvia syntyi yli 20000, joista iso osa on kuvattu tuulilasin läpi. Ilman Matin jatkuvaa ajovuoroa monet kuvat olisivat jääneet ottamatta.

Matti suoritti Times Square lisenssin hymyssä sujin, vaikka taksit yrittivätkin painostaa milloin vasemmalta milloin oikealta puolelta. Tankkaaminen oli jokapäiviäistä. Pumppujen käyttö vaati oman perehtymisensä. 

Tämä blogi päättyy tähän. Kiitos kaikille.