Fresnosta Oaklandin kautta Vallaceen

Lauantaina 26.9.


Fresno oli eräällä tapaa matkamme käännekohta. Olimme käyneet John Waynen syntymäkodissa Iowassa, kuulleet ensikäden tarinaa hänen Codyssä käynnistään vuonna 1976. Kävimme myös hänen ja John Fordin temmellyskentällä Monument Valleyssä. Sen punaista pölyä on edelleen auton renkaissa ja kenkieni saumoissa. Olisi ollut hienoa käydä myös hänen haudallaan Los Angelesin eteläpuolella. Matka ei olisi ollut ongelma, 400 km sivu, mutta ajatus kuudella kaistalla matelevasta LA:n ohitusliikenteestä molempiin suuntiin ajettuna, ohjasi meitä pohjoista kohden. Vaihdoimme John Waynen haudalla käynnin toisen legendan hautavierailuun. Päätimme etsiä käsiimme suosikkikirjailijani Jack Londonin haudan. Hänet on puolisonsa kanssa haudattu omalle tilalleen Glen Ellenissä Sonomassa.

Herra oli itse paikalla

Päätimme liikennesyistä pysyä poissa San Franciscosta. Suuntasimme Oaklandiin Jack London Squarelle. Kävin siellä 20 vuotta sitten. Siellä oli soma pikkumuseo, jossa oli esillä hänen tuotantoaan. Museota ei ollut enää. Nyt alueen olivat vallanneet ravintolat. Oli siellä sentään hänen nimeään kantava baari ja hänen kultaryntäyksen aikainen Kanadan majansa sekä patsas. Uskoimme, että hänen kotitilallaan Glen Ellenissä kaikki olisi paremmin.

Aikuisessa miehessä heräsi pikkupoika, kun ratikan sijaan kiskoja pitkin jyräsi kivitalon kokoinen juna torvet soiden aivan Jack London Squarea hipoen. Oikea juna; Amtrak California. Ansaitsee panna toisenkin kuvan. 

 Jatkoimme matkaamme kohti Glen Elleniä idän kautta San Franciscoa kiertäen.

San Fanciscon läheisyys toi lisää kaistoja ja ruuhkaa tielle...

sekä myös kalliita luksusautoja.

Matin navigaattori sai sätkyn. Oli turvauduttava perineiseen suunnistamiseen. Matkaa piti olla muutama  kymmenen kilometriä ja navigaattori näytti reittejä, jotka kulkivat San Franciscon keskustan ja milloin minkäkin kautta. Matkaakin oli muka jäljellä 200 jotain km:iä. Asia selvisi, kun ajoimme tietulliin. Navigaattorissa oli ja on vieläkin jossain ruksi kohdassa: kierrä tietullit ja navigaattori kiersi tullia minkä kerkesi.

Vasemmalle automaattimaksaja ja oikealle rahan kanssa touhuavat. 

Saimme maistaa liikenneruuhkaa, mutta illalla saavuimme Vallaceen Sacramentosta luoteeseen. Olimme hyvissä asemissa Jack Londonin tilalle lähtöä varten heti seuraavana aamuna.

Lopuksi laitan sattumakuvan. Kuvassa on laiva. Ilman selityksiä. Liittymättä mihinkään. Vilahti auton sivuikkunassa. Otin kuvan.

Yosemite

Perjanataina 25.9.


Herääminen Mammoth Laken 6 motellista oli outo. Henki ei tahtonut kulkea. Epäilin, että olen allerginen pähkinöille, joita olin illalla mutustellut. Matti, alpeilla kävijänä, tiesi paremmin. Mammoth Lakes oli ainakin 1500 m merenpinnasta. Edessä oli Sierra Nevadan vuoristo. Hapekas merituuli ei päässyt tuulemaan Maammoth Lakesiin, vaan ilma oli hapetonta. Hyvä selitys. Oikeasti uskoin sen vasta mutusteltuani parin päivän päästä pähkinöitä ja henki kulki edelleen.

Yosemite on kaunista vuoristoaluetta. Tie vie yli Sierra Nevadan vuoriston. Ylityksemme päätyi Fresnoon, jossa yövyimme.

Lähdettyämme liikkeelle aamulla kohti Sierra Nevadaa, huomasimme, että bensatankki oli puolillaan. Matkaa oli 300 kilometriä. Vähän arvelutti bensan riitäminen vuoriston ylitykseen. Onneksi Matin muistikuva aiemmalta retkeltä oli väärä; ennen vuoristoa oli bensa-asema. Aseman sijainti oli ilmeisen hyvä, koska mekin maksoimme pienen kitinän kanssa dollarin enemmä gallonalta  (norm alle 3 $  nyt 4 $ gallonalta) kuin taajama-alueilla.

Tankki täyteen.

Tiemaksu kerättiin tien korkeimmalla kohdalla 3000 metrissä. Siellä henki kulki hyvin. Ilma oli merituulen vuoksi hapekasta. 

Matka kulki vuorten reunoja, järvien rantoja ja paksurunkoisia metsiä pitkin. Maisemat olivat ajoittain henkeäsalpaavia. 

Kaikille ei riittänyt maisemien ihaileminen, vaan he halusivat myös kokea ne.

Lisää kuvateksti

Harrikkaväki muistutti toisiaan riippumatta siitä, missä valtakunnan alueella oltiin. He näyttivät  myös nauttivan tekemisestään, hymyssä suin aina.

Harrikkamamma ja -pappa. Matkaan.

Metsät olivat osin hyvinvoivia, paikoin metsäpalon runtelemia.

Yosemiten tunnetuimmat vuoret ovat vasemmallla kiipeilijöiden suosima El Captain ja keskellä etäämmällä puolikkaan näköinen Half Dome.

Viimeisellä näköalapaikalla huomio kiinnittyi vanhoihin autoihin. Mustaa en tunnistanut, mutta Popedan ja PV Volvon esikuva löytyi penkomalla nettiä; 1946 Ford Super Deluxe Tudor Sedan. Moottori oli silloin V8 100 hevosvoimaa. Tilavuustuumia en ymmärtänyt. Musta autokin on Ford. Vararenkaassa luki niin. Etsin senkin mallitiedot: toisella kertaa. Aurinko on laskenut jo aikapäiviä.

Naapurissa Heikkilän Pekalla oli PV Volvo ja vallan Sport. Koululaisena sain sillä joskus kyydin kirkolle tai kirkolta takaisin. Toisella naapurillani Järvisen Antilla oli Popeda. Siihen ei liity samanlaisia ihailevia muistoja kuin Pekan Sporttivolvoon. 

Uusia käytyjä paikkoja on edelleen blogijonossa. Eilen kävimme Jack Londonin kotitilalla ja tänään venäläisten perustamassa Fort Rossissa. Mielenkiintoisia paikkoja molemmat.

Kaikella on tarkoituksensa, myös Death Valleyllä?

Torstaina 24.9.

Kuolemanlaakso (engl. Death Valley) on kuiva aavikkolaakso Sierra Nevadan vuoristosta lounaaseen Yhdysvalloissa. Tämä Kaliforniassa Nevadan lähellä sijaitseva paikka on Yhdysvaltain kuivin, kuumin ja matalin. Pitkänomainen laakso on itäisten Amargosa Range- ja läntisten Panamint Range -vuorten välillä. Laakson pohjoisrajana ovat vuoristot Sylvania Mountains ja etelässä Owlshead Mountains. Death Valley on tyypillinen Mojaven autiomaan vuorten keskellä oleva kuiva aavikkolaakso. Kuolemanlaaksossa on Pohjois-Amerikan alin piste, Badwater, joka on 86 metriä merenpinnan alapuolella.

Alueella sataa keskimäärin 48,3 mm vuodessa, eniten tammi-maaliskuussa, vähiten kesällä ja erityisesti kesäkuussa. Kuumin kuukausi heinäkuu on yleensä vähäsateinen. Silloin sataa vain 2,72 mm. Heinäkuussa lämpötila on iltapäivällä tavallisesti 47–49 °C.Vuosi 1913 oli poikkeuksellinen alueen vuonna 1911 perustetun sääaseman historiassa. Kuolemanlaaksossa (Furnace Creek Ranch, aiemmin Greenland Ranch) mitattiin 10. heinäkuuta 1913 maapallon korkein lämpötila, 56,7 °C.  Wikipedia

Las Vegasin valot jäivät taakse. Maisema alkoi muuttua karuksi. Asuinalueet eivät näyttäneet herkkupaloilta; vasemmalla puolella tietä oli tiukaan rakennettu matala kerrostalolähiö. Toisella puolella tietä oli yksilöllisempiä rakennuksia palmuistutksin.

Miksei näinkin? Juotavaa pitää olla mukana.

Asfaltti on kuumaa..

Tämän majatalon kohdalta käännytään vasemmalle Badwateriin:

Badwater on Death Valleyn kansallispuistossa sijaitseva sisäinen valuma-alue. Alue sijaitsee 86 metriä merenpinnan alapuolella ja se on Pohjois-Amerikan matalin kohta. 

Alue koostuu pienestä aavikkojärvestä, johon vesi virtaa alueella sijaitsevista lähteistä. Järven vesi on hyvin suolapitoista mikä tekee siitä juomakelvottoman. Alueen nimi Badwater tulee järven "huonosta vedestä". Järvessä elää vesihyönteisiä.

Järven vieressä vuoroittain tapahtuva jäätyminen ja sulaminen sekä haihtuminen aiheuttavat suolan kiteytymisen kuusikulmaisiin hunajakennoa muistuttaviin muotoihin.

Suolatasangot ovat vaarallisia, sillä niiden alapuolella sijaitsee upottava mutakerros. Tämän takia alueen matalinta paikkaa ei ole merkitty kyltillä vaan merkki sijaitsee järven luona. Wikipedia

Tie kylttipaikalle kulkee karussa ympäristössä. Varsimnainen tie on päällystetty, mutta omatoimiajelijoille löytyy myös sorapohjaisia pikkuteitä laakson pohjalla.

Omatoimiautoilija ajaa pientä hiekkatietä. Liikkeellä voi olla yhtä hyvin myös turisteja kuljettava matkailuyrittäjä.

Turvallisessa väärässä paikassa oleva kyltti kuvassa oikealla.

Elämyskävelijoitä suolajärven päällä.

Sääliksi kävi Camaroseuruetta, joka oli menossa Badwaterille. Matkaajien tukat eivät hulmunneet tuulessa. Katot olivat tiukasti kiinni ja viilennykset täysillä.

Death Valley ei tahtonut irroittaa otteestaan. Piti mennä vuorta ylös ja alas. Kuumuus jatkui ja maisemat olivat karuja.

Jatkoimme vuoren yli matkaamme kohti Mammotjärviä Yosimiten äärelle. Vuoren korkeimalla kohdalla kohtasimme ilmavoimat. Molemmille riitti tilaa. 

 Mammotjärvellä nukuimme mäntymetsässä olevassa motellissa. Aamun viileydessä tuoksahti mänty. Death Valley oli jäänyt taakse.. ikuisesti.

Las Vegas, turhuuden markkinat vai amerikkalaisten lomaparatiisi?

Las Vegas 20.-24.9

Las Vegas on Nevadan osavaltion suurin kaupunki. Kaupungin asukasmäärä on 603 488 (2013). Metropolialueen asukasmäärä on yli 2 miljoonaa (2014). Las Vegasin pääelinkeino on matkailu, joka perustuu pääosin kasinoihin, joista kaupunki on kuuluisa. Yleisesti Las Vegas -nimellä viitataan puhekielessä Las Vegas Stripin, joka on 6,4 kilometriä pitkä osa Las Vegas Boulevardia, jossa sijaitsee pääosa alueen kasinoista. Vastoin yleistä luuloa Strip ei kuulu Las Vegasin kaupunkiin, vaan sijaitsee pääosin Clarkin piirikunnan epäitsenäisten asutuskeskusten (eng. unincorporated area), Paradisen ja Winchesterien alueilla, ollen suoraan piirikunnan hallinnon alaisuudessa. Hyvin pieni osa Stripistä ulottuu myös Enterprisen epäitsenäiselle alueelle sekä Las Vegasin kaupunkiin.

Lasvegaslover _cc_ kuvaama Strip näkymä. Vasemmalla harmaa seinä on hotellimme Excalibur. Sen takana vasemalla New York ja oikealla etäämmällä näkyy Pikku-Pariisi.

Emme oikein tiennneet mitä tekisimme Las Vegasissa. Kumpikaan ei perusta shoppailusta, kumpikaan ei pelaa eikä huvielämä muutenkaan kiinnosta. Parasta siellä oli erittäin halpa hotelli ja Stripin iltaelämän tirkistely. Strip oli illalla kuuden kilometrin Times Square. Kävelimme siitä 2 km Eiffeltornille ja toista puolta takaisin. Ilta oli kiusallisen lämmin. Kävely sujui kuitenkin hyvin. Pelikasinojen ja tavaratalojen kohdalla katu "päättyi" ja rullaportaat veivät pelikasinolle tai talon sisään kauppakadulle. Muuutama sata metriä viileissä sisätiloissa ja sitten kadulle takaisin. Matka eteni sujuvasti. Matti oli tutustunut kaksi vuotta sitten paikkaan ja toimi oivana oppaana sokkeloisessa kävelyviidakossa.

Kävimme Luxorissa. Erikoinen egytiläiseen tyyliin rakennettu hotelli ja pelikasino. Odottelin näkeväni egyptiläiseen tyyliin rakennetun muinaishaudan, jonka sydämessä olisi ollut yllättäen vitriinissä Harrikka. Näyttely oli vaihtunut. Nyt esillä oli Titanic. Valitettavasti näyttelyssä oli kuvaaminen kielletty. Erikoisin esine siellä oli palanen Titanicin kylkeä. Oli se niin jyhkeä ja paksu, että ei ihme, että laivaan luotettiin ja jäävuoria väheksyttiin.

Luxor ulkoa ja sisältä

Siinä se kylkipala on. Varsin vankkaa tekoa. Molemmat.

Hotellimme oli Excalibur. Oli kivan näköinen ja oloinen. Hotellissa oli isoja huoneita 4000. Huoneissa näkyi jo niiiden runsas käyttö. Olivat kuitenkin erittäin edullisia. Neljä yötä, kummallakin oma huone, kaikki yhteensä 250 $. Hotelli oli pieni kaupunki. Kaikkea löytyi. Pelisaleissakin oli tasaisesti väkeä, riippumatta vuorokaudenajasta.

Sama hämärä pelisaleissa siitä riippumatta oliko yö vai päivä. Aina riitti pelaajia paikalle. Amerikkalaisten lomaparatiisi?

Kävimme katsomassa Stripiä ja ympäristöä päiväsaikaan.

Pojat ajelulla. Rento meininki.

Päivällä Strip on kalpea. Taustalla näkyvä Trumpin hotelli ei ole kuumimmassa ytimessä?

Poikien siirtolava on kiistattomasti jalkakäytävällä. Virkamiehen on ryhdyttävä paperitöihin.

Strip herää illan tullen eloon.

Iltavalot houkuttelevat satunnaista matkaajaa kadulle.

Harrikka on Kingi täälläkin.

Pariisi

Vartin välein Bellagio -hotellin ja Caesars Palacen edessä oleva järvi herää eloon. Vesisuihkut  tekevät musiikin tahdissa  kauniita kuvioita.

Sen pituinen se; neljä yötä Excaliburin satulinnassa.

Flagstaff Grand Canoyn Las Vegas Express

Sunnuntaina 21.9.

Grand Canyon ("Suuri kanjoni") on Coloradojoen uurtama värikäs, jyrkkäreunainen kanjoni Luoteis-Arizonassa Yhdysvalloissa. Sitä ympäröi Yhdysvaltain ensimmäisiin kansallispuistoihin lukeutuva Grand Canyonin kansallispuisto.

Tarkasti katsoen huomaa kuvan keskellä puropahaisen. Se on Coloradojoki.

Grand Canyon luokitellaan usein maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon. Kanjoni on noin 446 kilometriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee kuudesta 29 kilometriin. Syvyys on enimmillään lähes kaksi kilometriä. Kanjonin seinät ovat valtava, miljoonia vuosia kestäneiden geologisten prosessien näyttely. Wikipedia.

Vistor Centerin seinältä kuvattu kartta. Nuolet lisätty jälkeenpäin.

Lähdimme lähestymään kuuluisaa nähtävyyttä nurin päin. Yövyimme Flagstaffissa ja lähdimmme siitä suoraan ylös päin. Palasimme Grand Canyonin jälkeen 40 –tielle Williamsin kohdalla. Matkalla näimme upeita maisemia.

 Vastapainona jouduimme seisomaan paikallamme pitkään asfalttityön vuoksi.

Olimme jälleen navajoreservaatissa; AT&T:n puhelin lakkasi toimimasta ja tienvarelle ilmestyivät kästyömyymälät. 

Pienin välimatkoin pitkin kanjonin reunaa oli näköalapaikkoja. Kaikista oli hyvät näkymät kanjoniin. Varsinkin ensimmäinen paikka, Lipan Point, jonne poikkesimme mitähän tuolla on –periaatteella, tarjosi huikeat näkymät.

Tämän kuvan otti Stan(islav) Ukrainasta.

Coloradojoki virtaa Grand Canyonin pohjalla. Kuvan keskellä on koskipaikka. Vasemmalla olevat pienet pisteet ovat kanootteja ja kumiveneitä (The Mother View Point).

 Matin mielestä Lipan Pointin näkymät olivat paljon paremmat, kuin näkymät varsinaisessa pääpaikassa Mother View Pointissa, missä oli kävijäkeskus, palvelut ja ryysis.

Elämää Grand Canyonin äärellä:

Ihmisiä Grand Canyonin äärellä:

Harrikkamamma ja -pappa New Yorkista.

The Mother View Point

Lipan Point ja turva-aita

Kanjoni reunalla oli paikoin matala kaide ja sen takana pystysuora pudotus. Huimasi mennä kaiteen äärellekään. Monissa paikoissa ei kaidetta ollut. Ne paikat houkuttelivat ihmisiä seisoskelemaan äärimmäisillä kivillä, joko ajattelemaan kultaisia ajatuksia tai vilkuttelemaan kameralle. Emme nähneet kenenkään putoavan.

Näkemiin Grand Canyon (The Mother View Point). 

Sitten matkaan kohti Hooverin patoa.

Hooverin pato on Yhdysvaltain kuuluisin pato ja se on saanut nimensä presidentti Herbert Hooverin mukaan. Se sijaitsee Arizonan ja Nevadan rajalla Coloradojoessa.

Se rakennettiin ennen presidentti Franklin Delano Rooseveltin New Deal -ohjelmaa. Presidentti Hoover oli kautensa loppupuolella aloittanut joitakin elvyttäviä valtiollisia rakennushankkeita vuoden 1929 pörssiromahduksen aloittaman talouslaman lopettamiseksi.

Padon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1931. Pato oli valmistuessaan vuonna 1936 ensimmäinen suuri kokonaan betonista rakennettu pato Yhdysvalloissa. Pato on 221 metriä korkea ja 379 metriä leveä. Sen paksuus juuresta on 201 metriä ja harjalta 14 metriä. Betonia kului 3,4 miljoonaa kuutiometriä.

Padon juurella olevassa voimalaitoksessa on 17 Francis-turbiinia, joiden yhteenlaskettu maksimiteho on 2 080 megawattia. Yli puolet energiasta menee Etelä-Kaliforniaan, loput jaetaan Nevadan ja Arizonan kesken. Wikipedia

Voimalinjoista saattoi päätellä vomalaitoksen lähestyvän.

Taustan sillalla menee Las Vegasin tie.

Tähän pato kerää Coloradojoen vedet päästääkseen ne turbiinien läpi eteenpäin.

 

Kanssa kuvaaja

Padolta oli enää lytyt matka Las Vegasiin.

Kohta horisonttissa näkyi korkeiden rakennusten ryhmä, jota olemme tottuneet pitämään Las Vegasina. Rakennukser ovat ryhmittynee n. 6,8 km:n pituisen kadun varrelle, jota kutsutaan Stripiksi. Itse Las Vegas on huomattavasti laajempi alue ja kuuluu eri hallintoalueeseen. Las Vegasissa olemme 4 yötä. Olkoon se oma tarinansa.