Hei me ajettiin taas, Codysta Denveriin 816 km:iä

Maanantai 14.9.

Istun Denverissä motellin pöydän ääressä ja katselen päivän  kuvia. Tylsiä kuvia tulee, jos istuu autossa yli 800 km:ia. Tietä ja peltoja, ei paljon muuta. Yksitotista oli. Panen teidät, hyvät lukijani, katsomaan  samoja tylsiä maisemia.  Kuuntelen samalla televisiota, kun valitsen ja säädän kuvia. Käännyn välillä katsomaan, kun Trump-show on ylimmillään. Hän kehuu kilpailijoitaan. "Ovat mahtavia ihmisiä. Mutta heistä ei ole tähän tehtävään. Heillä ei ole sitä energiaa, jota tehtävä vaatii. Minulla on".  Hauska mies. Olinhan hänen vaalitilaisuudessaan NYCissä.

Päivän alkajaisiksi kävimme Big Horn Glassissa tapaamassa omistajaa Keith Nelsonia. Hän ei ollut paikalla. Tulee vasta keskivikkona. Otimme sitten kuvan muistoksi ja lähdimme kohti Denveriä.

Matti ottaa kuvaa vuokraletukamme viereltä. Tällä kuvalla riisumme kaiken mystiikan Big Horn Glassin ympäräiltä. Liike toimii yhä. Lyhyen käyntimme aika puhelin soi useita kertoja. Vuodesta 1947 tähän päivään eikä loppua ole näkyvissä.

Asfaltti oli kuumaa ja ympäristö karua.

Lapsuudestani muistan kylän pelloilla olleet lumiaidat. Kesällä ne olivat pinossa tienlaidassa ja talven tullen nostettiin pystyyn, aukealle paikalla estämään tuiskulumen kerääntymistä tielle. Täällä näyttää lumiaidat olevan rautaa ja paikallaan ympäri vuoden. Moneenn paikkaan oli istutettu puita tiukkoihin riveihin lumiaitojen tilalle.

Välillä sattui silmään myös idyllisiä näkymiä.

Ja sitten kuski Matin mestarisuoritus. Kahdeksankymmentä kilometriä ennen Denveriä moottoritien liikenne pysähtyi kuin seinään. Laakson toisella puolella kilometrien päässä jono seisoi myös tukevasti paikallaan. Tuskastuimme tilanteeseen. Kohta Matti tuumasi, että kiertotielle. Minne kiertotielle ihmettelin? Mistä me kiertotien taiomme keskellä Coloradoa? Muutama auto livahti jo ohilipuvalle EXIT 250:lle. Matti kurvasi myös viime hetkellä valkoisten viivojen yli sinne. Kohta käänsimme muiden perässä sillalle, missä valkoinen avolava ajaa moottoritien päällä.

Lupasin taputtaa jos tästä jotain järkevää syntyisi. Seurasimme valkoista pikkuautoa, jonka perässä olimme kohta moottoritien viereisellä pikkutiellä ohittamassa sumaa normaalia ajovauhtia.

Ihmeteellen hymyssä suin seurasimme moottoritien ruuhkautumista. Ajoimme normaalia ajovauhtia  oppaamme pienen valkoisen auton pereässä.

Ruuhkan oli aiheuttanut kuorma-auton hajoaminen. Sitä oltiin juuri valmistelemassa hinaukseen. Näimme koko ajan hyvin moottoritielle. Kohta koukkasimme sillan yli ja liittymää pitkin vapaasti kulkevalle moottoritielle. Taputuksen paikka. Syystä.

Hyvä ruoka parempi mieli. Söin retken ensimmäisen salaatin. Hyvää oli. Se oli nimeltää Bacon Ranch Salad. Olin unobhtanut, että lemppariketjuni myy hyviä salaatteja. Etsimällä jouduin etsimään tilausseinältä salaatteja. Aika pienellä oli salaatit esillä kaiken tuottavamman seassa (mösön). Katsokaa itse, eikö näytä hyvältä. Maistui myös hyvältä.

Salaatin valmisti ja myi perinteitä kunnioittaen Mäkkäri.

Huomenna tapaamme Donna Y Oregan ja Joe Sporerin, sisarukset, jotka tunsivat Louisen.