Niagara

Aamulla hyvissä ajoin lähdimme Nigaran putouksille. Kävimme silti ensin Walmartissa hakemassa takapenkillisen vettä. Keli on ollut kiusallisen helteinen. Ylitimme Kanadan rajan Peace-sillan emmekä Rainbow-sillan kautta. Toivoimme, että siellä olisi vähemmän jonotusta. Nopeasti pääsimmekin Kanadan maaperälle, molemmat ensimmäistä kertaa.

Niagaran putous on mahtava näky. Ei tarvinnut mennä laivalla kuikoilemaan läheltä eikä putouksen taakse aistimaan putoavan veden mystisyyttä. Riitti, kun seurasi tavalliselta katselupaikalta turkoosiin vivahtavan kirkkaan veden taittumista putouksen niskalla. Matkan ensimmäinen klassikko oli nähty.

Niagaralta jatkoimme Erie- järven Kanadan puolta Hamiltonin kautta Windsoriin, josta tunneli vei Detroittiin ja USAn tulliin. Tullimuodollisuudet molempiin suuntiin olivat nopeat ja asialliset. Vuokra-auto ei kiinnostanut. Ennen kopille pääsyä autot odottivat vuoroaan stop-viivalla. Siinä ne varmaan kuvattiin edestä ja takaa.

Sen minkä reitin nopeudessa voitti, sen maisemissa hävisi. Suoraa tylsähköä moottoritietä riitti useamman sata kilometriä.

Eipä Detroitkaan ilahdutanut. Vähän laidemmalla näyttää ankealta. Satuimme viinakauppan vieressä virittelemään navigaattoriamme. Ränsistyneen tiilitalon arvasi liiketilaksi vain kyltistä ja ovesta ostoksen kanssa poistuvista asiakkaista.

Matka jatkuu. Seuraava varsinainen klassikko on Rusmoren kallioon hakatut presidenttien päät. Välillä joutuu pari kertaa yöpymään. Samoinn Black Hillsin alueella menee varmaan pari päivää ennen Codyyn saapumista. Huomenna oletamme pääsevämme joukon matkaa Chicagon ohi.